COVID-19 vaikutukset Mustalahti-Porosalmi Vesi- ja Viemäriosuuskunnan toimintaan
Mustalahti-Porosalmi Vesi- ja Viemäriosuuskunta on käynnistänyt toimenpiteitä, joilla pyritään hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Tavoitteena on suojella terveydeltään heikossa asemassa olevaa väestönosaa ja turvata yhteiskunnan toiminta.
Muutokset toiminnassa
• Osuuskuntamme ei ota vastaan vierailijoita toistaiseksi, mutta puhelinpalvelu toimii normaalisti.
• Kaikki yhteistyö- tai muut palaverit järjestetään lähtökohtaisesti etänä, esim. Skype-palavereina, sähköpostikokouksina tai puhelinpalavereina. Myös sisäisiä tapaamisiamme on karsittu ja yhdessä tilassa kokoontuvaa henkilöstömäärää on rajoitettu.
• Olemme ottaneet käyttöömme THL:n laatiman vahvennetun hygieniaohjeistuksen.
• Henkilökunnalle on pidetty koulutus, miten toimitaan erilaisissa tilanteissa, sekä toimitetaan jatkuvasti päivittyvää ohjeistusta.
• Seuraamme aktiivisesti tilannetta.
Varautuminen
Olemme arvioineet tuotantoon ja liiketoimintaamme mahdollisesti kohdistuvia riskejä. Merkittäviä riskejä ovat:
• Kunnallisen vesilaitoksen henkilöstön poissaolot sairaustapauksissa.
• Yhteistyöyritysten henkilöstön poissaolot sairaustapauksissa.
• koronavirustartuntatapaus kunnallisessa vesilaitoksessa ja sitä seuraava viranomaispäätös eristää työntekijät.
• yllättävät ja vaikeasti ennakoitavat häiriöt varaosien ja muiden tarvikkeiden saannissa.
• asiakkaidemme pitkittyneet kassavirtahaasteet ja laskujen maksun viivästykset.
• liikkumisrajoitukset ja muut yhteiskunnalliset Force majeure –tasoiset tilanteet.
Kartoitamme päivittäin mahdollisia uusia riskejä ja pyrimme varmistamaan keskeiset varmuusvarastot ja toimitusketjut. Olemme olleet yhteydessä muihin osuuskuntiin sekä kotimaisiin tavaran toimittajiin ja pyrimme yhdessä varmentamaan toimintaamme.
Osuuskunnan tilanne maanantaina 16.3.2020 Osuuskunta palvelee asiakkaita tällä hetkellä normaalisti ja saamme kunnalliselta vesilaitokselta edelleen vettä. Toimitusaikamme ovat toistaiseksi normaalit. Uusien liittymien toimittamisessa saattaa esiintyä viivettä. Tiedotamme tilanteen muutoksista.
Mikkelissä 16.3.2020
Martti Kääriäinen
martti.kaariainen(at)haukivuori.fi